On sitä taas väkerretty

Hupsista.. Se on sitten jo lokakuu hyvässä vauhdissa. Niin se arki taas on lähtenyt käyntiin näilläkin nurkilla. Elokuu menikin hieman ohi kun olin avittamassa ystävää Espanjan helteissä.. Nahka kärysi ja juomia ei tullut, kas kummaa juotua, mitä nyt muutama litra jääteetä per päivä =D  Opinnot on jatkuneet ja toinen vuosi on hyvässä vauhdissa. Hieman tahmea on ollut tämä syksy fiiliksiltään mutta kyllä sitä on taas tullut väkerrettyä.


Tästä se lähti... AIka iso kasa villaa..

Aito Malli paikalla...

Mun luikero ja Annan pullero...











Valmis Ilpo ja The Suunnitelma..

Ja sitten vähän kankaan kuvioinnin ihmeellistä maailmaan. On kuulkaas sekotettu väriä ja sekoiltu ihan muuten vaan. Tuosta pinkistä tulee laukku tyttärelle ja muut on erilaisia kokeiluja.


Seulapainanta härpäkkeitä

Työnjohto ja laadunvalvonta työssään


Ja tämä teksti kertookin aika paljon =D




Puuroa pitkin kankaita... ja alla sitten se miltä se näyttää värjäyksen jälkeen, pestynä tietenkin...

 











Ja tässä eri painopasta kokeiluja, rytmittämistä ja muita sekoiluja... =)

 

 

Märät sandaalit ja muita menoja

Sen siitä saa kun innostuu tietokoneensa ääressä selaamaan matkailusivuja. Pakko päästä jonnekkin. Mielelään Keravaa kauemmaksi. No, hätänen persoona kun on niin eikun varaamaan matkaa. Tällä kertaa tyttären kera Tallinnaan. Kolme yötä hostellissa ja neljä päivää riekkumista kauniissa maisemissa on tiedossa. Nyt matka on puolessa välissä ja kintut on ruvella mäkien kiipeämisestä. =D Saas nähdä kuinka ruvella ne on kun keskiviikko iltana pääsee omaan kotiin taas.

Ikäkriisiä ja kesäkukkasia

Se on nytten sillälailla, että kesä pääsi yllättämään sananmukaisesti ihan puskista. Ensin on tolkuttomasti lunta, pimeää ja synkkää ja ei mitään tietoa edes keväästä. Ja sitten yhtäkkiä, PIM, lehti puussa ja kansa vaeltaa crokseissa ja shortseissa.

Tässä välissä on myös päässyt tämä lukuvuosi finaaliin. Siinä mielessä ihan kiitettävästi, että ensimmäisen vuoden kaikki kurssit on tullut suoritettua ja sekös se minua ilahduttaa. Viimeiset viikot olivat hermoja raastavaa puurtamista ja puuhkumista. Nyt sitten lomaillaan. Tai no, vieroksutaan töitä ihan koko kesä. Loisin hyvällä omalla tunnolla yhteiskunnan minulle suomilla ja jopa myöntämillä tukijutuilla. Olen toki niistäkin oman osansi veroina ja eläke ja sun vaikka minkälaisina maksuina maksellut. Se oli sitä yrittäjän elämän onnea. 15 vuotta painat kuin pieni elukka töitä ja tulee yks kaunis aamu ja huomaat olevasi ihan burnout ja ISMO tilassa.. No ismo ei ole mies vaan Ihan Sama Mulle Oikeesti.. =) Mutta siitä on nyt muutama vuosi ja nyt alkaa paistaa auriko tähän kotoisaan risukasaankin. Nyt on siis ns. loman aika. 16 ihanaa pitkää viikkoa. Kirjaa. Palapelejä. Ruskettumista parvekkeella nuorison traumatisoitumisen uhallakin. Kesäisiä kaffitteluja torilla. Pussikaljaa.

Tässä tuli myös vanhennuttua vuodella. Ja vaikka ikä näyttää paperilla keski-ikää ja  lapseni väittää minun olevan murrosiässä niin täytyy sanoa, että on hienoa olla juurikin tämän ikäinen. Elämä on potkinut joskus turhankin rankalla otteella, mutta kieritty on, monenlaisessakin mudassa, mutta siitä se hipiä vaan on paremmaksi tullut ja edelleen sitä porskutetaan menemään. Lomallakin.

Sekakäyttöä vai viihdekäyttöä??

Tänä aamuna, nököttäessäni jälleen kerran bussipysäkillä aivan liian aikaisin, analysoin taas kerran itseäni ja tätä elämääni. Siinä aamulempeässä kelissä tajuan yhtäkkiä kirkkaasti... Minusta on tullut huomaamattani viihdekäyttäjä. Eikun sekakäyttäjä. Hmmm. Kyllä, sekava viihdekäyttäjä.  Näin on päässyt käymään. Jopa minulle. Ihan vahingossa. Hitto.

Huomaan nauttivani sitä omaksi ilokseni. Viihteekseni. Käytän sitä kirkastaakseni aistini ja laajentaakseni omaa tajuntaani. Välillä se aiheuttaa minulle kummallisia haju ja makuärsykeitä, välillä riipoo päätäni migreenin lailla ja samalla saan siitä silti outoa tyydytystä. Välillä se saa minut leijumaan uskomattomissa sfääreissä. Toisinaan taas rauhoittumaan maailman tärkeimpien ja syvimpien koko maailmankaikkeutta syleilevien ajatusten äärelle. Välillä se saa minun sydämeni sykkimään sekopäisen lampaan saparon lailla... Se saa minut heilumaan kummallisissa porukoissa, ihmeellisissä paikoissa. Välillä se saa minut tuntemaan ahdistusta ja haluamaan kaiken jo päättyvän.

Huomaan haluavani sitä aina vain lisää. Ja paljon. Olen tullut siitä riippuvaiseksi. Tarvitsen sitä joka päivä. Aivan jokainen päivä.  Osaan jo erottaa, ainakin omasta mielestäni, jo hyvälaatuiset huonosta.. Tiedän jo paikkoja mistä sitä saa jopa yöaikaan, kun tarve yllättää. Olen kokeillut myös pienessä määrin tuottaa sitä itse.. Se on vielä ihan ituina mutta sieltä se tulla putkahtaa aikanaan, niin ihanan rehevänä ja aina niin uusia fiboja antavana.

Mietin, muuttaako tämä käyttö minua ja  mihin suuntaan? Pysyvätkö ystäväni rinnallani tästä huolimatta? Haluanko jakaa tätä toisten kanssa, ja missä määrin?? Voinko joutua tästä vaikeuksiin.. Mitä jos muut tuomitsevat minut? Miten minusta tuntuu, että sinäkin ajattelet minusta jo toisin...

Mitä? Siis mitä sinä sanoit?? Pillereitä, lääkkeitä, huumeita, viinaa??? TÄH no ei todellakaan. Minähän puhuin vain taiteesta ja kulttuurista omassa elämässäni. Kuinka olen oppinut, ettei kaiken tarvitse olla tavoitteellista ja terapeuttista toimintaa, vaan taidetta ja kulttuuria voi käyttää ihan omaksi ilokseen ja viihteekseen.

Niin, kuinka nopeasti me vedämmekään johtopäätökset ja tuomitsemme tietämättä mistä onkaan kyse..

Lähteekö homma lapasesta jos lapaseen tulee liikaa virtaa??

Alkoi jo tuntua, etteikö tämä kuluva viikko lopu ikinä.. Enempänsä raskassoutuisen tuntuinen ollut tämä. Mutta sitten tuli perjantai ja uutta puhtia kinttaisiin. Illalla sain kutsun lasilliselle ja eikun matkaan. No, tietenkin viimeinen bussi oli mennyt jo. No eikun tarpomaan.. Minä, siis MINÄ, kävelin pimeessä, littapohjatennareillani, pohkeet krampaten ensimmäisen 50 metrin jälkeen..  Melkein keskellä yötä, toiselle laidalle kaupunkia ja tottakai unohdan matkasta jotain oleellista. No ei juomia, vaan KARTAN... Kipotan kävellä summamutikassa ja naisen ihmeellisellä vaistolla ja päädyn ihme kyllä vain sata metriä harhaan.. Jee. Minä, joka tunnetusti eksyn suorallakin tiellä. Olen  hyvin ylpeä itsestäni.

Lauantaina olen sitten keskellä päivää kuskina ja meno on kyllä ennenkuulumattoman nykivää. Tosin vieras auto ja melkein puoli vuotta ajamattomuutta näkyy aikalailla.. Päädyttiin perille kauppaan kuitenkin. Ja takaisinkin. Ahaa elämyksenä päätämme ystävän kera avata grillikauden. No, minun tuurillani kaasu loppuu tietenkin kesken grillaamisen.. Mutta onneksi on sähköuuni joka pelastaa. Grillaukset oli loistavia ja fiilis vielä parempi. Kiitoksia kokille vaan. Minä sain vain nautiskella lopputulemasta. No, siitä hyvästä lupasin tiskata sitten myöhemmin.

Illalla päädyin perehtymään nyrkkeilyn ihmeelliseen maailmaan.. Siis minä ja nyrkkeily. Juu, en minäkään kyllä kuvitellut moista tapahtuvaksi. Kerrankos sitä lankeaa tuollaiseenkin lauantai illan virikkeeseen. Mutta osasimpas selittää kesken matsin pienet tirsat ottaneelle, että se suomalainen sit loppupelissä meni ja hävisi viidennessä erässä teknisellä tyrmäyksellä sille toiselle, oliko se nyt se kroati tai no kuienki se jolla oli se ruskettuneempi kroppa.. ja sen teknisen jutun syy oli sitten loukkaantuminen. Ja osasin selittää kuinka ilkeästi silmämuna melkein muljotti poskella. Tai, no olisi muljotellut, ellei se olisi muurautunut umpeen ja estänyt sitä pallukkaa tippumasta... Kyllä maailma avartaa uusille näkemyksille kun sille antaa mahdollisuuden. Siinä samalla tosin meni vaaleanpunaista juomaa ihan mukavalla tahdilla. Juu urheillessa tulee jano.

Uuteen viikkoon toverit. Ja mielellään edes yksi uusi ajatus tällekkin viikolle. <3

Kevättä rinnuksissa..

Armaat palleroiset ja riukutikut ystäväni. Erittäin ihanaa pyykkiaineelta ja mullalta tuoksuvaa aamua. Se on nyt Kevät. Sulat tiet. Levoton sieluni räytyy paikallaan olemisesta. Tämä on yhtä tuskaa. Kyllä. Liikkelle olisi päästävä. Jonnekkin edes. Jos ei nyt etelän aurinkoon asti pääse... Kyllä. Minulla on auto. Tai, no.. Ooppeli. Kulkuväline kuitenkin. Iloisen oranssina se tuolla parkkipaikalla odottaa minua ja sulana olevia teitä.. Vakuutusmaksuja vaille katsastettukin... Siinä olisi kesärenkaatkin, rengasliikkeen varastossa odottamassa alle laittamista.. Tosin jo toissakesänä sileät, mutta kuitenkin..

Kuule, rakas jumala, lottopallojen henki, sosiaalivirkailija tai sopivasti kuolemassa oleva ameriikan täti... Kreikkalainen setäkin kävis.. Ruotsalainen eno... tai ihan kuka vaan... En tarvitse paljon, vain tonnin.. Sitten voisin kiitää uljaasti moottori huutaen moottoritietä kauas horisonttiin. Tai pienempiä teitä leppoisasti huristellen, humppa taustalla soiden... Mielenrauhaa. Mielen rauhaa... Ja paskat. Levotonta on siltikin.

Yksi ylpeyden aiheista

Ihan pitää kehua retostella, että tässä yksi kevään suurimmista aikaan saannoksistani. Lähes täydellinen emaloitu kuparinpalanen. Halkaisijaltaan reilut 20 cm.  Ja ihan itte sahattu. Tuon aikaansaamiseksi meni vain yks koko päivä sahaamiseeen ja ainakin 3 paketillista lehtisahan teriä ja olis menny muutama rauhottavakin, mikäli niitä olisi ollut tyrkyllä. Mutta olen erittäin ylpeä tästä. Ja siitä, että kaikki sormet ovat vielä kaikesta huolimatta tallella.

Tämän siitä saa kun keski-iässä menee ja kriisiytyy ihan kunnolla. Päättää, ei nyt päivänsä, vaan firmansa ja kouhottaa kohti uusia tuulia niin että sosiaalipolkka vaan lepattaa.. =)

Oma keskivertoa reippaamman kriisini myötä pistin siis firman pois ja päätin vieroksua työtä ihan kunnolla.Vähintään monta vuotta. Siispä haku päälle ja eikun kouluun. On tämä elo opintiellä muuttunut siiten edellisen ammattiin opiskelun silloin vuonna nakki ja kuokka.. Tässä blogissa tulette kuulemaan kuinka tämä projekti sujuukaan. Ja ylipäätään jo tämä blogikin on sellainen koetus jotta ei uskokkaan. =) Osana siis erään kurssin tehtävää, sain vihdoinkin tämän aikaan. Blogia olen kyllä suunnitellut pitkään ja hartaasti, mutta en vain ole saanut tuumasta toimeen.